Metsärahastot rynnivät suomalaisiin metsiin

Suomen metsissä on viime vuosina ollut poikkeuksellinen kuhina. Rahastot ja muut instituutionaaliset toimijat ovat siirtyneet kaupunkien kiiltävistä toimistokortteleista korpikuusikoihin ja mustikkakankaille. Metsätilat ovat vaihtaneet omistajaa ennätys vauhtia: paikoin jopa yli 70 %  metsätilakaupoista on tehty yksityisen metsänomistajan ja rahastotoimijan välillä.

Metsäomistus Suomessa on nojannut vahvasti yksityisiin metsänomistajiin. Meitä metsänomistajia on noin 600 000. Nyt määrä hiipuu hiljalleen, kun metsäomaisuus valuu pieninä noroina rahastojen ja yhtiöiden omistukseen.

Tarvitseeko tästä olla huolissaan?

Mielestäni kyllä. Asiaa voidaan pitää pulmallisena useammasta eri näkökulmasta. Seuraavaksi käyn läpi näistä mielestäni kolme tärkeintä. 

1. Metsänhoidon monimuotoisuus kapenee

Me yksityiset metsänomistajat olemme hoitaneet metsiämme suurella kunnioituksella ja vakaumuksella – pitkäjänteisesti, jokainen omalla tavallamme. Monelle meistä tietty yksittäinen puu voi olla kuin vanha ystävä tai aikoinaan istumamme taimikko kuin suvun nuorimmainen, jonka kohdalla päivittelemme aina ajan kulkua. Me olemme itse valinneet lahopuut ja suojavyöhykkeet metsiimme. Me olemme itse säästäneet linnuille pesimäalueita ja luoneet riistalle kulkureittejä. Me olemme päättäneet hoitotoimenpiteistä, jotka toivomme kantavan pitkälle tulevaisuuteen.  

Stereotyyppisesti ajattelen, että rahasto-organisaatiossa metsänhoitotoimenpiteet tehdään yhdenmukaisesti, tehokkaasti ja tuottohakuisesti. Sinun vaalima rantamaisema ikihonkineen tai se itse istuttamasi taimikko menettää merkityksensä, kun myymääsi metsäpalstaa käsitellään samassa excel-taulukossa muiden sijoitushehtaareiden kanssa. Kun metsäomistus keskittyy vain harvoihin käsiin, metsien ilme, hoitotavat ja tavoitteet alkavat yhdenmukaistua. Monimuotoisuus – niin luonnon kuin ihmisten valintojen – kaventuu.

2. Metsä luo elinvoimaa, mutta minne ja kenelle?

Metsänomistaja jättää jälkensä metsäänsä, mutta myös paikkakunnalle ja lähialueelle.  Kun puuta myydään, taimikoita hoidetaan ja metsäteitä kunnostetaan, paikalliset yrittäjät saavat osansa. Jokainen euro, joka jää omalle alueelle, vahvistaa elinvoimaa – olipa kyseessä uuden metsäautotien sorakuorma, metsäkonekuskin palkka tai vaikkapa puunmyyntituloilla rahoitettu kylpyhuoneremontti. 

Rahastojen kohdalla tämä ketju katkeaa helposti. Rahastojen tuotot valuvat maakunnan ja maan rajojen ulkopuolelle. Olemme myös nähneet, miten rahasto-omisteiset metsätilat ovat vaihtaneet omistajaansa. On vain ajan kysymys, milloin omistus valuu ulkomaisten sijoittajien käsiin - ja silloin suomalainen puu ei kasva enää suomalaisessa metsässä.

3. Nousevat hinnat sulkevat ovia tavallisilta metsänomistajilta

On totta,  että rahastojen aktiivisuus on nostanut metsätilojen hintoja. Moni myyjä onkin saanut viime vuosina paukutella tyytyväisenä viiltosuojahousujensa henkseleitä hyvien metsätilakauppojen myötä. Samoin on ymmärrettävää, että perikunta voi viimein huokaista helpotuksesta metsätilakauppojen jälkeen, kun tila on myyty ja vastuu metsänhoidosta siirtyy uusille omistajille - hyvällä hinnalla tietenkin. 

Mutta tälläkin kolikolla on kääntöpuolensa.  Kun hinnat nousevat korkeiksi, uusien metsänomistajien haave omasta metsäpalstasta karkaa helposti saavuttamattomiin. Vaikka sanotaan, että metsää voi hankkia kuka vain, todellisuudessa kilpailu ei tunnu enää reilulta, jos tavallinen metsänomistaja ei pysy mukana hintakilpailussa. Ja kun jopa 70 % kaupoista päätyy rahastoille, voidaanko markkinaa pitää enää aidosti avoimena?

Vaikka metsävähennyksen laajeneminen on askel oikeaan suuntaan, verotus, kuten esimerkiksi  perintövero, voi edelleen ohjata omistusta pois yksityisiltä metsänomistajilta kohti rahastomaisia rakenteita. Politiikan pitäisi tukea omistuksen jatkuvuutta, ei olla este metsänomistamiselle. 

Metsänomistajan ajatuksia sinulle, joka pohdit metsän arvoa

Mikä metsässä on arvokasta? 

Kun pysähdyt metsäautotien varteen nuuhkimaan tuoretta halkopinoa tai syksyisellä sieniretkellä seisahdut kuuntelemaan pienen puron solinaa, huomaat, kuinka vaikeaa voi olla yhdellä silmäyksellä ymmärtää kaikkea sitä, mitä metsä kätkee sisäänsä. Metsä ei koskaan kerro koko tarinaansa - siihen sisältyvät arvot ja metsänomistajan tavoitteet voivat olla sellaisia, joita ei äkkiseltään voi silmin nähdä. 

Tuohiarvot – metsä talouden vakauttajana

Aloitetaan tuohesta eli siitä arvosta, jonka pankkikin ymmärtää. Metsää voidaan pitää sijoituksena. Metsäsalkun arvo ei nouse itsestään, vaan se vaatii oikea-aikaisia päätöksiä ja ymmärrystä siitä, että metsä on jatkuvasti muuttuva kompleksinen kokonaisuus. Metsä antaa taloudellista turvaa, mutta vain silloin, kun sitä on hoitaa vastuullisesti. Siksi jokainen kerta, kun metsuri käynnistää raivaussahan tai kun ensiharvennusten kuitupuupino odottaa hakijaansa, on sijoitus tulevaisuuteen. Välillä metsä vaatii panostuksia, mutta monissa elämän vaiheisessa se toimii myös mukavana tulonlähteenä. 

Metsän luotoarvot – hiljainen, mutta voimakas arvo

Yksi suomalaisen metsätalouden näkymättömistä hienouksista on metsien monimuotoisuus. Moni metsänomista on jättänyt metsäkuvioita talouskäytön ulkopuolelle. Näitä hiljaisen suojelun alueita ei ole merkitty karttoihin punaisilla sydämillä (vaikka ehkä pitäisi).  Nämä paikat ansaitsisivat ’’Älä koske tähän’’-kylttinsä, sillä ne tarjoavat elintilaa linnuille, sienille, hyönteisille ja kaikelle siltä väliltä. Ja koska Suomessa on yli 600 000 metsänomistajaa, ja jokainen hoitaa metsäänsä omalla tyylillään, lisäämme näin luontomme monimuotoisuutta arvokkaalla tavalla.

Hiilensidonta – supersankarivoima

Ilmastonmuutos on tehnyt metsien hiilensidonnasta uuden, tavoittelemisen arvoisen arvon. Hoidettu metsä kasvaa ja kasvava metsä sitoo hiiltä. Siksi taimikonhoito, harvennukset ja suunnitelmallinen metsänuudistaminen ovat ainoita keinoja rakentaa tulevaisuuden hiilinieluja. Suomessa metsämme ovat edelleen kasvukykyisiä ja tämä on valtava voimavara nyt ja vuosikymmenten kuluttua. Metsät eivät ole julkisesta keskustelusta huolimatta ilmastonmuutoksen ongelma vaan ratkaisu.  

Virkistysarvot – metsän terapeuttinen voima

Vaikka talous- ja luontoarvot ovat tärkeitä, metsä merkitsee minulle ja useammalle muulle muutakin. Olen kerännyt mustikoita, suppilovahveroita ja hengittänyt suopursun tuoksua omissa metsissäni. Ne ovat olleet hetkiä, jotka ovat rauhoittaneet minua kiireen keskellä ja palauttaneet ajatukseni oikeaan mittakaavaan. Metsässä liikkuminen saa aikaan jotain sellaista, mitä ei kaupunginhälyssä ja arjen hektisessä pyörityksessä pysty tavoittamaan.

Sukupolvien vuosirenkaat – metsä osana sukumme tarinaa

Kun katselen metsiäni, näen siellä paljon muutakin kuin puita. Näen vanhempieni ja isovanhempieni metsänhoitotoimet – heidän valintansa kasvavat nyt minun metsässäni. Yhtä tärkeänä koen sen, miten minä vuorostani hoidan metsääni, jotta jälkipolvet voivat aikanaan nähdä minun valintani. Metsä on tarina, joka jatkuu.  Ehkäpä jotkin minulle tärkeistä arvoista resonoivat tulevaisuudessa myös jälkikasvuni tai jonkun muun tulevaisuuden metsänomistajan metsäisissä ajatuksissa. 

Lopuksi – mitä sinä näet metsässä?

Metsä voi olla sinulle säästöpossu, hiilinielu tai marja-apaja. Se voi olla suojeltu vehreä lehto tai tarina sukusi, naapurisi tai kyläsi historiasta. Usein se on kuitenkin tätä kaikkea yhtä aikaa.  Toivoin, että seuraavan kerran metsässä kulkiessasi sinä, nykyinen tai tuleva, metsänomistaja annat metsän kertoa omaa tarinaansa. 

Mikä mehtätyyppi?

Olen nelikymppinen metsänomistaja Pohjois-Karjalasta. Melkein kymmenen vuotta sitten teimme vanhempieni kanssa sukupolvenvaihdoksen. Kaupan myötä sain maatilan lisäksi haltuuni metsää. Maatila metsineen on kulkenut suvussa polvesta toiseen ja metsissä kulkiessani näen aiempien isäntien ja emäntien metsänhoitotöiden valinnat ja ratkaisut.

Metsäretkellä 1990. 

Olen liikkunut metsässä pienestä pitäen. Noin kymmenvuotiaana innostuin suunnistuksesta, mutta jo ennen sitä kuljin vanhempieni mukana metsäkävelyillä, olin mukana istutustalkoissa sekä (välillä vastentahtoisesti) halkohommissa. Nämä kokemukset kylvivät innostuksen siemenen, joka myöhemmin johti metsäomistajuuteen. Nykyisin olen Pohjois-Karjalan metsänhoitoyhdistyksen valtuustossa ja valtuuston varapuheenjohtajana. Voinee sanoa, että metsä ei ole vain puita ja kunttaa vaan myös vastuun ja vaikuttamisen paikka.  

Metsänomistaminen on antanut minulle jo tässä vaiheessa paljon kokemuksia, oppia ja sopivasti nöyryyttä. Elämäntilanteeni, virkatyö lukion lehtorina ja  pienten lasten vanhempana, on tarkoittanut sitä, etten ole voinut osallistua metsätöihin niin paljon kuin haluaisin. Onneksi tiedän, että apua on saatavilla, ja se helpottaa. Tässäpä vinkki sinulle – metsänomistajana voit tehdä niin paljon tai niin vähän kuin itse haluat, sillä tarvittaessa apua on saatavilla. Kehoitan niin uusia kuin kokeneempiakin metsänomistajia nojautumaan metsänhoitoyhdistysten tarjoamaan tukeen. 

Oma isäni on tehnyt valtavasti töitä metsissäni – hän on huolehtinut taimikonhoidosta, raivannut tuulenkaatoja ja valvonut korjuuta hakkuilla. Välillä olemme olleet joistakin ratkaisuista eri mieltä, mutta ja olen äärimmäisen kiitollinen hänen panostuksesta.  Vaikka sukupolvi vaihtui, metsänhoito ei lakannut. 

Näiden kymmenen vuoden aikaan olen päivittänyt metsänhoitosuunnitelman ja tehnyt puukauppaa – on ollut ensiharvennuskohteita, harvennuksia ja päätehakkuita. On poistettu siemenpuita aukoilta ja tuulenkaatoja aukkojen reunoilta. On tehty pystykauppaa ja hankintakauppaa. Yllätyksiltäkään ei ole vältytty – kirjanpainajat hyökkäsivät mielenmaisemaani ja uusia avauksia metsätilan infraan on ilmennyt. Joidenkin keväiden luotoäänenä on kuulunut istutusputken heleä kolahdus – toisina muut kevätkiireet ovat vieneet voiton.

Ensimmäisissä metsätaitokisoissa vuonna 1995. 

Olen yllättynyt siitä, miten moni taho on ollut kiinnostunut omistamistani alueista. Vuosien varrella yhteydenottoja on tullut energiasektorilta, viranomaistahoilta sekä kaivostoiminnan puolelta.  Osa keskusteluista on jäänyt karttapiirroksiksi sähköposteihin ja toisten kanssa ollaan löydetty yhteinen sävel ja menty eteenpäin.

Toisaalta suomalainen metsäkeskustelu on nostanut niskakarvani pystyyn -  olipa kyse hiilinieluista, metsien monimuotoisuudesta tai luonnon arvostamisesta. Esimerkiksi viime vuosien aktiivinen hiilikeskustelu on sellainen, johon uskon palaavani myöhemmin näissä teksteissäni. 

Tervetuloa Mehtätyypin matkaan!

EDIT: Oletko sinä mehässä, metässä vai metsässä? Oletko menossa mehtään, mettään vai metsään? Kommentoi alle. 

Blogisivun herättelyä

Tämä mehtätyypin blogi viettänyt hiljaiseloa viimeisten vuosien ajan. Päätin herätellä tätä horroksesta MTK:n vaikuttajavalmennuksen kannustamana. Tarkoituksena on julkaista täällä muutamia tekstejä metsään ja  metsänomistamiseen liittyen. 

Tervetuloa mukaan!