Mikä mehtätyyppi?

Olen nelikymppinen metsänomistaja Pohjois-Karjalasta. Melkein kymmenen vuotta sitten teimme vanhempieni kanssa sukupolvenvaihdoksen. Kaupan myötä sain maatilan lisäksi haltuuni metsää. Maatila metsineen on kulkenut suvussa polvesta toiseen ja metsissä kulkiessani näen aiempien isäntien ja emäntien metsänhoitotöiden valinnat ja ratkaisut.

Metsäretkellä 1990. 

Olen liikkunut metsässä pienestä pitäen. Noin kymmenvuotiaana innostuin suunnistuksesta, mutta jo ennen sitä kuljin vanhempieni mukana metsäkävelyillä, olin mukana istutustalkoissa sekä (välillä vastentahtoisesti) halkohommissa. Nämä kokemukset kylvivät innostuksen siemenen, joka myöhemmin johti metsäomistajuuteen. Nykyisin olen Pohjois-Karjalan metsänhoitoyhdistyksen valtuustossa ja valtuuston varapuheenjohtajana. Voinee sanoa, että metsä ei ole vain puita ja kunttaa vaan myös vastuun ja vaikuttamisen paikka.  

Metsänomistaminen on antanut minulle jo tässä vaiheessa paljon kokemuksia, oppia ja sopivasti nöyryyttä. Elämäntilanteeni, virkatyö lukion lehtorina ja  pienten lasten vanhempana, on tarkoittanut sitä, etten ole voinut osallistua metsätöihin niin paljon kuin haluaisin. Onneksi tiedän, että apua on saatavilla, ja se helpottaa. Tässäpä vinkki sinulle – metsänomistajana voit tehdä niin paljon tai niin vähän kuin itse haluat, sillä tarvittaessa apua on saatavilla. Kehoitan niin uusia kuin kokeneempiakin metsänomistajia nojautumaan metsänhoitoyhdistysten tarjoamaan tukeen. 

Oma isäni on tehnyt valtavasti töitä metsissäni – hän on huolehtinut taimikonhoidosta, raivannut tuulenkaatoja ja valvonut korjuuta hakkuilla. Välillä olemme olleet joistakin ratkaisuista eri mieltä, mutta ja olen äärimmäisen kiitollinen hänen panostuksesta.  Vaikka sukupolvi vaihtui, metsänhoito ei lakannut. 

Näiden kymmenen vuoden aikaan olen päivittänyt metsänhoitosuunnitelman ja tehnyt puukauppaa – on ollut ensiharvennuskohteita, harvennuksia ja päätehakkuita. On poistettu siemenpuita aukoilta ja tuulenkaatoja aukkojen reunoilta. On tehty pystykauppaa ja hankintakauppaa. Yllätyksiltäkään ei ole vältytty – kirjanpainajat hyökkäsivät mielenmaisemaani ja uusia avauksia metsätilan infraan on ilmennyt. Joidenkin keväiden luotoäänenä on kuulunut istutusputken heleä kolahdus – toisina muut kevätkiireet ovat vieneet voiton.

Ensimmäisissä metsätaitokisoissa vuonna 1995. 

Olen yllättynyt siitä, miten moni taho on ollut kiinnostunut omistamistani alueista. Vuosien varrella yhteydenottoja on tullut energiasektorilta, viranomaistahoilta sekä kaivostoiminnan puolelta.  Osa keskusteluista on jäänyt karttapiirroksiksi sähköposteihin ja toisten kanssa ollaan löydetty yhteinen sävel ja menty eteenpäin.

Toisaalta suomalainen metsäkeskustelu on nostanut niskakarvani pystyyn -  olipa kyse hiilinieluista, metsien monimuotoisuudesta tai luonnon arvostamisesta. Esimerkiksi viime vuosien aktiivinen hiilikeskustelu on sellainen, johon uskon palaavani myöhemmin näissä teksteissäni. 

Tervetuloa Mehtätyypin matkaan!

EDIT: Oletko sinä mehässä, metässä vai metsässä? Oletko menossa mehtään, mettään vai metsään? Kommentoi alle.