Syötävää metsästä (osa 2)

Viimein viime tai toissa viikolla päädyin lopulta mustikkametsään. Marjoja oli mukavasti, eikä kukaan ollut vielä samoille apajille eksynyt. Mustikanpoiminnan lomassa ennätin pähkäilemään superfoodeja ja muita terveysruokia. Saman suuntaisista ajatuksista kirjoitti viime viikolla myös Maaseudun Tulevaisuudessa Tarja Halla.

Osa mustikoista päätyi piirakkaan

Tiedän, että joukko ihmisiä kannattaa superfoodeiksi nimettyjä ruokia ruokavaliostaan. Goji-marjojen ja chia-siementen erinomaisuutta toitotetaan lehtien palstoilla, blogeissa ja sosiaalisessa mediassa. Nämä terveysvaikutteiset, runsasravinteiset luonnontuotteet rahdataan lentokoneilla ja laivoilla maapallon toiselta puolelta ruokatietoisten kuluttajien saataville, kun lähimetsästä löytyisi hyviä ravintoaineita jopa aivan ilmaiseksi. Erilaisuus kiehtoo - kiehtovathan mustikatkin aasialaisia. Uskon kuitenkin, että ihan kotosuomessa poimitusta marjasta saa ihan tarpeeksi ravinteita normaalien elintoimintojen ylläpitämiseksi, joten jätän eksoottisemmat pavut ja siemenet muiden nautittavaksi.

Äidin kanssa vaapukassa

Jottei tämä mene pelkästään superfoodien mollaamiseksi, myönnettäköön, että kokemustakin näistä on myös itsellä. Maisteltu on ja kasvateuttu myös. Kaksi gojimarjapensasta oli  istutettuna toissa kesänä pihapiiriin etelärinteelle ja yksi rehotti kasvihuoneen nurkassa vallaten kesän aikana elintilaa muilta kasvihuoneeseen huolella istutetuilta kasveilta. Nuo piikikäät pensaat eivät missään vaiheessa marjoja tuottaneet ja lopputulemana kävikin niin, että kasvihuoneen pensas sai siirtyä seuraavana keväänä tomaattien ja kurkkujen tieltä koristamaan kompostia ja pihapensaat katosivat mystisesti erään ruohonleikkurikierroksen yhteydessä.

Lähde:

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Fineli 

Maaseudun Tulevaisuus: Kisa kiihtyy ruuan ympärillä

MTV3: 6 syytä syödä mustikoita - uskomattomat terveysvaikutukset 

MAKU: Superruoka: mustikka 

Syötävää metsästä (osa 1)

Aamupäivän runsaimmista sateista oli keskiviikkona jäljellä enää pientä ripsuttelua, kun suuntasin tutuihin kantarellimaastoihin. Kantarelleja on putkahdellut lähialueen mäntyvaltaisille tuoreille kankaille sen jälkeen, kun ne harvennettiin koneellisesti noin kymmenisen vuotta sitten. Erityisesti ajourilta sieniä näyttäsi löytyvän. Vuosien aikana olen oppinut minkä puun juurelta tai kiven vierestä sieniä kannattaa lähteä etsimään. Edelliset kesät ovat olleet heinäkuussa niin kuivia, ettei sieniä ole joka kohdasta jaksanut nousta, mutta tämä kesä on ollut edellisiä parempi (ainakin sienten näkökulmasta tarkasteltuna).  Kiertelin lähes kaikki tutut sienipaikat ja mukaan tarttuikin lähes ämpärillinen keltaisia vahveroita.  Samalla katsastin miltä mustikkatilanne alueella näytti ja hyvältähän se vaikutti - marjaa tulee, mutta runsaampiakin mustikkapaikkoja varmasti vielä löytyy. Sienisaalis meni suoraan paistinpannulle, mistä osa siirtyi jäähdyttelyn jälkeen pakkaseen ja osa kastikkeeksi uusien perunoiden seuraksi. Simppeliä sapuskaa, joka maistui koko ruokakunnalle. 

Sienisaalis päätyi pannuille

Illansuussa pyörähdimme vielä isän kanssa lakkasuolla. Reipas tunti ja muutama kilo lakkaa saaliiksi. Näitä onkin sitten mukava talvella nauttia vaniljajäätelön ja lettujen kaverina. Iltapalalla lusikallinen lakkoja makusteltiin maustamattoman jogurtin kanssa ja hyvää oli. 

Isän kanssa lakassa

Mustikkaa näyttäisi tulevan runsaasti - kunhan rauhassa ensin kypsyvät. Omilla reiteilläni (kotimetsät, Hutsin, Muljulan, Potoskavaaran iltarastit) ei kypsää marjaa ole vielä tarpeeksi ollut. Marjat ovat tosin valtavia ja tummia, mutta ehkä hieman liian kirpeitä. Ja osa on vielä ihan vihreitä. Jaksan vielä odottaa! Vadelmaakin saa vielä jonkun tovin vartoa. Tosin aukon reunasta löysin yhden oksallisen valtavia, punaisia ja kypsiä marjoja. Ehkä ensi viikolla suuntaan sitten mustikkaan ja vaapukkaan.