Syyskuun puolella YLE Radion Luonto-Suomi-ohjelmassa keskusteltiin polkujen katoamisesta Suomen luonnosta. Aihe kirvoitti myös minut pohtimaan tätä asiaa jopa näin blogitekstin muotoon.
Vaikken voi sanoa, että olisin lähialueen maastojen asiantuntija, joitakin havaintoja olen tehnyt: Polkuverkostot taajamien ja virkistyspaikkojen läheisyydessä ovat lisääntyneet, mutta kun mennään hieman syrjemmälle taajamien ulkopuolelle ja maaseudulle monet entiset ajopolut ovat muuttuneet pieniksi ns. kinttupoluiksi vuosien saatossa. Kymmenen vuotta vanhoja suunnistuskarttoja päivitettäessä pienet polut saakin usein suoriltaan poistaa delete-nappia painamalla.
Ihmisillä ei ole enää tarvetta mennä metsään, joten polut kasvavat pikkuhiljaa umpeen. Metsäpolku on ihmisen (tai eläimen) tuotos. Kun ihminen tai ihmisjoukko liikkuu luonnossa, luontoon jää useimmiten jonkin asteinen jälki. Esimerkiksi Kiteellä Hutsin urheilukeskuksen alueelle tehty frisbeegolfrata on esimerkki polkujen muotoutumisesta - kun tarpeeksi monta ihmistä kävelee samasta kohdasta, johan polkua alkaa syntyä. Myös Jukolan viestin tai muiden suurien suunnistustapahtumien jäljet ovat nähtävissä maastossa vielä useiden vuosien jälkeen risteilevinä polkuverkostoina. Jotta polku syntyy, tarvitaan siis polulle tallaajia.
YLEn uutinen kirvoitti ihmisiä ottamaan kantaa myös eri keskustelupalstoilla maanomistajan oikeuksista ja luonnossa liikkujan velvollisuuksista. Saako metsässä liikkua niin, että sinne muodostuu polku? En usko,
että metsäpolku tuottaa tappiota metsänomistajalle, joten mitään syytä metsässä liikkumisen estämiseksi ei siis pitäisi olla. Tärkeintä lienee
luottamus siitä, että metsässä liikkuja ei roskaa tai vahingoita polkuja ympäröiviä puita. Jokamiehenoikeuksiin kuuluu oikeus liikkua metsässä aiheuttamatta haittaa ympäristölle. Toinen asia onkin sitten, jos maastossa liikutaan vaikkapa hevospelillä tai maastopyörällä, joista väistämättäkin jää isommat jäljet kuin omista kontiosaappaista.
On harmillista, että monet kauniit polkumaisemat eivät välttämättä ole kaikkien saavutettavissa enää vuosien kuluttua, koska niitä ei vain yksinkertaisesti ole olemassa. Joko polku katoaa käyttämättömyyttään tai maanomistaja pelottelee polun käyttäjät pois alueiltaan. Miten polut sitten saataisiin säilymään? Pitäisikö järjestää tapahtumia, kuten polkujuoksuja, ruskavaelluksia jne., että polkuverkostot säilyisivät myös tuleville sukupolville? Viime syksynä Keski-Karjalan aktiiviset toimijat järjestivät Rajatöpöttelyn, missä toistasataa töpöttelijää tallasi itärajan polkuja. Tässäpä olisikin taas jotain ideoitavaa tulevaisuutta ajatellen.
Linkkejä:
Ympäristö.fi: Jokamiehenoikeudet
Koti-Karjala: Rajatöpöttely ylitti kaikki odotukset
YLE: Katoavat metsäpolut (audio)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti