Lasten radoista RR- ja TR-radat kulkevat kauniilla kangasalueella, johon aktiiviset enduroharrastajat ovat tehneet runsaasti polkuja. Polkujen määrä osaltaan helpottaa lasten liikkumista maastossa, mutta samalla runsas polkuverkosto tuo omat haasteensa, sillä kartalla on paljon luettavaa. Suunnistajan onkin siis oltavat tarkkana polku-urien kanssa. Aivan nuorimpien (RR- ja TR) kartta on tehty mittakaavaan 1:7500 ja kartta on tulostettu lapsen käteen sopivaan kokoon (A5). RR-ratojen rastimääritteet löytyvät ilmoitustaululta sekä kilpailuohjeista. Toivottavasti mahdollisimman moni huoltaja käy rastimääritteet ennakolta läpi nuoren suunnistajansa kanssa.
Nuoret eli H/D14 ja sitä vanhempien suunnistusradat pyörähtävät kilpailualueen monimuotoisemmalla alueilla. Nuori suunnistaja voi tukeutua reitinvalinnoissaan selkeisiin kuvionrajoihin sekä aluetta halkoviin teihin, polkuihin ja ajouriin. Ratamestari vinkkaa ottamaan kompassin mukaan. Lähes kaikki radat käyvät Piimäjärventien toisella puolella. Tien ylittäminen on sallittu ainoastaan valvotusta kohdasta. Toki tietä saa käyttää, mutta silloin on muistettava, että suunnistaja eteenee tien vasenta laitaa aina ylityspaikalle saakka. Tienylityksessä on valvojia sekä juomapiste :). Kartat ovat mittakaavassa 1:10 000 ja tulostettu A4-arkille.
Antoisia suunnistushetkiä!
Lasten ratojen ratamestari Emmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti