Aamupäivän runsaimmista sateista oli keskiviikkona jäljellä enää pientä ripsuttelua, kun suuntasin tutuihin kantarellimaastoihin. Kantarelleja on putkahdellut lähialueen mäntyvaltaisille tuoreille kankaille sen jälkeen, kun ne harvennettiin koneellisesti noin kymmenisen vuotta sitten. Erityisesti ajourilta sieniä näyttäsi löytyvän. Vuosien aikana olen oppinut minkä puun juurelta tai kiven vierestä sieniä kannattaa lähteä etsimään. Edelliset kesät ovat olleet heinäkuussa niin kuivia, ettei sieniä ole joka kohdasta jaksanut nousta, mutta tämä kesä on ollut edellisiä parempi (ainakin sienten näkökulmasta tarkasteltuna). Kiertelin lähes kaikki tutut sienipaikat ja mukaan tarttuikin lähes ämpärillinen keltaisia vahveroita. Samalla katsastin miltä mustikkatilanne alueella näytti ja hyvältähän se vaikutti - marjaa tulee, mutta runsaampiakin mustikkapaikkoja varmasti vielä löytyy. Sienisaalis meni suoraan paistinpannulle, mistä osa siirtyi jäähdyttelyn jälkeen pakkaseen ja osa kastikkeeksi uusien perunoiden seuraksi. Simppeliä sapuskaa, joka maistui koko ruokakunnalle.
 |
| Sienisaalis päätyi pannuille |
Illansuussa pyörähdimme vielä isän kanssa lakkasuolla. Reipas tunti ja muutama kilo lakkaa saaliiksi. Näitä onkin sitten mukava talvella nauttia vaniljajäätelön ja lettujen kaverina. Iltapalalla lusikallinen lakkoja makusteltiin maustamattoman jogurtin kanssa ja hyvää oli.
 |
| Isän kanssa lakassa |
Mustikkaa näyttäisi tulevan runsaasti - kunhan rauhassa ensin kypsyvät. Omilla reiteilläni (kotimetsät, Hutsin, Muljulan, Potoskavaaran iltarastit) ei kypsää marjaa ole vielä tarpeeksi ollut. Marjat ovat tosin valtavia ja tummia, mutta ehkä hieman liian kirpeitä. Ja osa on vielä ihan vihreitä. Jaksan vielä odottaa! Vadelmaakin saa vielä jonkun tovin vartoa. Tosin aukon reunasta löysin yhden oksallisen valtavia, punaisia ja kypsiä marjoja. Ehkä ensi viikolla suuntaan sitten mustikkaan ja vaapukkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti