torstai 19. helmikuuta 2015

II hiihtolenkki: Heinäjärvi ja Kankaanrinteet

Torstaina (19.2.) suuntasin kohti entisiä koulumaisemia Potoskavaaraan. Hiihtolenkkini suuntautui Heinäjärvelle ja jatkui siitä Heinäjärven ja Pienen Heinäjärven lähimaastoon. 

Heinäjärven lenkki sopii mainiosti kevättalven aurinkoisiin hiihtolenkkeihin. Lenkillä on sen verran pituutta (10 km), ettei matkalla ennätä pitkästymään, sillä suurin osa hiihtoajasta menee maisemien ihailuun. Aurinkoisina kevätpäivinä ladulla onkin melkoinen vilinä - toisin kuin näin sateisena ja harmaana helmikuisena päivänä. Latu kulkee aivan Heinäjärven rantaviivaa myötäillen, joten myöskään tuuli ja tuiverrus ei aiheuttane harmia hiihtäjille. 

Järven jäältä pääsee myös metsälenkille. Tämä alue on tullut minulle vuosien saatossa tärkeäksi, sillä olen useamman vuoden ajan järjestänyt Keski-Karjalan iltarasteja kyseisellä alueella. Olen myös päivittänyt taitojeni ja kykyjeni mukaan alueen karttalehteä, mutta siltikin suksien päältä maisemat näyttävät aivan erilaiselta kuin kartta kourassa. Jos hiihtely jäällä tuntuu liian helpolta, hiihto maastossa on jotain aivan muuta. Ainakin torstaina latu oli osittain huippu liukkaassa kunnossa pienen vesisateen jäljiltä. Pitopohjasuksilla kaikki nousut sujuivat kuitenkin ilman suurempia ongelmia. Ensikertalaisen kannattanee ottaa mäet hieman varovaisemmin, sillä mutkat ja vastaantulevat hiihtäjät saattavat aiheuttaa ylimääräistä sydämentykytystä. Sekä Heinäjärveltä että Korkeakankaantien varresta löytyy postilaatikko sekä ruutuvihko, johon hiihtäjät voivat jättää oman puumerkkinsä ja merkinnän saavutetuista hiihtokilometreistään. 


Kartta: 
  1. Heinäjärvelle kannattaa suunnata kevättalvella nauttimaan auringosta. Järven ympäri matkaa tulee n. 10 km.
  2. Kankaanrinteillä pääsee hiihtämään vaihtelevassa maastossa. Karttakuvan käppyrälle tuli matkaa n. 8,5 km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti