Tämä mehtätyyppi on viime viikot tampannut lähialueen latuja ja tästä sainkin ajatuksen kirjailla positiivisessa hengessä hieman kokemuksiani hiihtolenkeiltä.
Tällä viikolla pyörähtää käyntiin Keski-Karjalan alueella eri tahojen järjestämät laturetket. Tarkoituksenani on kiertää mm. Värtsilän laturetki, Kiteen rajahiihto, Tohmajärven laturetki sekä mahdollisesti muita kylien (esim. Kyläpari) ylläpitämiä latuja.
...Siis, jos vain kuntoa riittää. :)
I Hiihtolenkki: Niinikumpu
Ensimmäisenä (ti 17.2.) suuntasin kotiladulle, joka kulkee reittiä Peltola-Latutupa-Niinikumpu-Latutupa-Peltola. Matkaa tälle lenkille tulee tarkalleen 25 km. Tällä ladulla suksitaan ensi sunnuntaina myös Pajarin laturetki, joten melkeinpä koko lenkki tulikin jo näin ennakolta hiihdettyä.
Peltolan latu-urasta vastaa kaupunki. Baana on ollut hyvässä kunnossa aina joulukuun puolesta välistä saakka ja täältä onkin tullut tänä talvena jo useampi kilometri kokoon suksittua. Latutuvalta matka jatkuu kohti Niinikumpua perinteisellä tyylillä. Latu-uraa on pohjustettu useamman viikon ajan ja ladulla on ollut varsin miellyttävä hiihdellä.
Itse, entisenä hiihtosuunnistajana, olen aina tykännyt laduista, jotka ovat oikeasti keskellä metsää. No, metsässä on tietenkin mättäitä, juurakkoja, kiviä jne., jotka näkyvät ja tuntuvat hiihtäessä, mutta minua tämä ei ole koskaan haitannut. Päinvastoin. Kun taajama-alueella ollaan tuskailtu valtavien lumimassojen kanssa, on pakko todeta, ettei lunta ole liiaksi maastossa. Erityisesti isommissa kuusikoissa ja tiheissä taimikoissa lumipeite on varsin ohut, mutta tätä ei kannata harmitella tämän enempää.
Maisemat tällä ladulla on mahtavat - Niinikummun suunnalta näkymät Ätäskölle ovat upeat. Erilaisten reittivariaatioiden kirjo ei ole tällä ladulla suunnattoman suuri, mutta noin 4,5 km päässä Latutuvalta voi tehdä täyskäännöksen ja sujutella siitä takaisin kohti reitin päätepistettä. Tällä kyseisellä välillä latu on tasainen eikä mäkiä ole juuri lainkaan, joten latu sopii erinomaisesti myös kuntohiihtäjille, jotka arastelevat suuria ja vauhdikkaita laskuja.
Muokkaus 21.2.2015: Latutupa ei ole ollut enää vuosiin käytössä, mutta Ojamäentien toiselta puolelta löytyy viihtyisä Luppokota, joka on ollut nyt talviaikaan avoinna aina viikonloppuisin. Kodalla Kiteen Rämpijät tarjoavat hiihtäjille lämmintä mehua. Harvoin on niin kiire, ettei ennättäisi pysähtyä mehulle. :)
Muokkaus 21.2.2015: Latutupa ei ole ollut enää vuosiin käytössä, mutta Ojamäentien toiselta puolelta löytyy viihtyisä Luppokota, joka on ollut nyt talviaikaan avoinna aina viikonloppuisin. Kodalla Kiteen Rämpijät tarjoavat hiihtäjille lämmintä mehua. Harvoin on niin kiire, ettei ennättäisi pysähtyä mehulle. :)
Kartta:
- Peltolan Luppokodan lenkki on 11 km ja täällä pääsee hiihtämään niin perinteistä kuin vapaata. Peltolasta löytyy 5 km ja 3 km valaistut ladut.
- Pitkä ja tasainen osuus ylittää Lietsonsuon.
- Maisemat Niinikummussa ovat upeat. Lasku mäeltä voi olla kevätkeleissä hieman haastava, mutta auraten tästäkin selviää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti