maanantai 26. kesäkuuta 2017

KaKaRat selvisivät kunnialla viestistä

Huhheijaa... Reilu viikko on nyt palauduttu Joensuu-Jukolasta ja Kaalimaan KaKaRoiden ensimmäisestä Venlojen viestistä ikinä! Kaikkinensa kisa meni hienosti ja jokainen selvitti oman osuudensa kunnialla läpi. 

Hartiat

Omalta kohdaltani kisa meni siinä mielessä mukavasti, ettei valtavia megapummeja tullut. Suurin virhe taisi tulla 10. rastilla, kun ajauduin rinteessä liian alas, mutta sain kyllä heti itseni paikannettua ojan päästä. Tästä virhettä lienee tullut noin 1 min. Sen sijaan juoksuvauhti oli kyllä jotain sellaista, mistä ei voi olla kovinkaan tyytyväinen. Vaikka maasto oli haastava ja metsässä kävelyvauhti riitti vallan mainiosti, olisi lopussa pitänyt olla voimia sen verran, että olisi jotenkin pystynyt vastaamaan kanssasuunnistajien kiriin - naista nimittäin meni oikealta ja vasemmalta ohi viimeisen kilometrin aikana sen minkä kerkesi. Ottaen kuitenkin huomioon tämän kevään minimaaliset juoksukilometrit, oli tämä tulos kyllä odotettavissa. 

Siskoilla meni ymmärtääkseni myös ihan mukavasti. Kun ottaa kaikkien suunnistustaustan huomioon ja sen kuinka monta viikkoa/päivää/tuntia tähän viestiin oli valmistauduttu, meni meillä todella kivasti. Loppusijoitus viestissä Kaalimaan KaKaRoilla oli 779


Ihan kamala kokemus viesti ei siis ollut. Olipahan jo hieman puhetta, jos Kaalimaan KaKaRat nähtäisiin myös tulevissa viesteissä? Lahti-Jukola 2018 täältä tullaan! 


Väliajat: Emmi, Salli, Asta ja Telma

perjantai 16. kesäkuuta 2017

KaKaRoiden esittely: KaKaRa 4

Nimi: Telma

Lempinimi: Tellu

Suunnistuskengän koko: liian iso  41

Levy vai peukalo: peukalo

Milloin/miten aloitit suunnistamisen: Itsellä ei ole muisikuvia ensimmäisistä suunnistukseen liittyvistä asioista, mutta siskot kuulema olivat piirtäneet pihalle omia ratoja joita sitten suunnistin innokkaasti. Suunnistuksen makuun on päässyt jo aivan pienestä lähtien siskojen kisoja seuratessa.

Sykähdyttävin suunnistusmuisto: Ensimmäinen oma Venlojen viesti viime vuonna Lappeenrannassa. Kaaduin näyttävästi sillalla kaikkien nähden ja juomapisteen miehet joutuivat kaatamaan juotavaksi tarkoitetut vedet minun ja karttani päälle, että pystyin jatkamaan matkaa.

Pahin pummi: Kaikki pummit unohtuneet totaalisesti suunnistuksien jälkeen.

Missä päin nyt suunnistat: Pääsääntöisesti Kiteellä, mutta välillä itsensä saattaa löytää mistäpäin Suomea tahansa.

Millaisin miettein Jukolaan: Hyvillä miettein, mutta tietenkin jännittyneillä. Suunnistaminen ja muu urheilu on jäänyt opiskelukiireiden ja töiden takia melko vähille.

torstai 15. kesäkuuta 2017

KaKaRoiden juoksupaidat

Tämmöiset paidat saatiin koko joukkueelle ja kannustusjoukoille. Paidat tilattiin kiteeläisen Mainostamo Oy:n kautta. 



Kiitos Otto! 

Lue myös
Kaalimaan KaKaRat mukaan Venloihin 
Mistä on pienet kakarat tehty? 
KaKaRoiden esittely: KaKaRa 1 
KaKaRoiden esittely: KaKaRa 2
KaKaRoiden esittely: KaKaRa 3 
KaKaRoiden esittely: KaKaRa 4
Kuinka valmistautumisessa on onnistuttu? 
Juoksujärjestys 

Juoksujärjestys

Kaalimaan KaKaRoiden juoksujärjestys paljastui eilen. Lähdemme liikkeelle ESAT-taktiikalla, joka yksinkertaisuudessaan on saatu laittamalla tytöt ikäjärjestykseen.  Starttaamme lauantaina siis seuraavasti:

1. osuus: Emmi 
Aloittanut aikaisemmin seuraavissa viesteissä: Jukola 2000, Asikkala-Jukola 2002,  Jukola 2003,  Kytäjä-Jukola 2010, Jämsä-Jukola 2013 ja Kuopio-Jukola 2014 - alkukiihdytyksen jälkeiset tunnelmat K-pisteellä on siis koettu jo useamman kerran.

2. osuus: Salli 
Ollut toisen osuuden suunnistajana aiemmin Jukola 2003 Sulkavalla. Salli on ollut usein viestin aloitusosuudella sekä Keski-Karjalan Rastin että Rasti-Pielisen joukkueissa, mutta KaKaRat luottavat siihen, että toisella osuudella vaadittavaa sähäkkyyttä ja suunnistustaitoa riittää.

3. osuus Asta 
Jokaisessa joukkueessa on hyvä olla vähintään yksi Jukolan ensikertalainen. Jukolan viesti on usein niin upea ja mahtava kokemus ensikertalaiselle, että kaikki matkan rasitukset unohtuvat ja matka sujuu kuin tanssi. Asta on meidän joukkueesta ensimmäistä kertaa osallistumassa Venlojen viestiin, ja uskomme, että kolmannen osuuden juoksijamme saapuu tanssiaskelin ja hymy korvissa viimeiseen vaihtoon.

4. osuus Telma 
Hoiti ankkuriosuuden viime kesänä hienosti Lappee-Jukolassa 2016. Vaikka mutavelli tulikin viestin aikana tutuksi ja järjestäjät joutuivat pesemään mutaisen kartan energiajuomalla ensimmäisellä juottopisteellä, ei tämä lannistanut nuorinta sisarustamme. Telmalla riittää voimaa ja ''jalkoja'' vielä loppuspurttiin maaliviitoituksella.

Kuopio-Jukolassa Emmi ja Salli kummatkin aloittamassa (Kuva: Telma)
Lue myös
Kaalimaan KaKaRat mukaan Venloihin 
Mistä on pienet kakarat tehty? 
KaKaRoiden esittely: KaKaRa 1 
KaKaRoiden esittely: KaKaRa 2
KaKaRoiden esittely: KaKaRa 3 
KaKaRoiden esittely: KaKaRa 4
Kuinka valmistautumisessa on onnistuttu? 
KaKaRoiden juoksupaidat 

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kuinka valmistautumisessa on onnistuttu?

Jukolaan osallistuville tai osallistumista suunnitteleville on tehty ihan ihkaoma opas: Jukola ohjeita ja neuvoja Jukolaan aikoville ja ensikertalaisille. Oppaassa kerrotaan varsin tarkkaan mistä Jukolan viestissä on kyse ja miten tähän huikeaan urheilutapahtumaan kannattaa valmistautua, jos suunnistuskokemusta ei sanottavammin ole tai viimeisistä rastilippujen näkemisestä on jo vierähtänyt jokin tovi. 

Näin kolme päivää ennen starttia onkin siis hyvä tehdä yhteenvetoa siitä, miten Kaalimaan KaKaRoiden valmistautuminen on mennyt - ollaanko toimittu ohjeiden ja vinkkien mukaan? Seuraavassa siis lainauksia oppaasta sekä kakaroiden kommentit lainauksiin. 

Ajatuksista tekoihin (s. 6-7) 


''Ajatus Jukolaan osallistumisesta herää yleensä kaveriporukassa jonkun jo aiemmin osallistuneen mielessä.'' 
KaKaRat: Kolmella meistä oli jo ennestään Jukolakokemusta. Tarvitsi vain houkutella yksi mukaan, mikä ei ollut mitenkään hankala tehtävä

''Koska matkan varrella voi tulla monenlaisia esteitä, loukkaantumisia jne., tiimissä pitäisi olla aiottua joukkuetta kohti ainakin 2 ylimääräistä'' 
KaKaRat: Tilaus varajäsenistä olisi kai pitänyt tehdä noin 15 vuotta sitten? 

''Luontevinta on lähteä liikkeelle starttipalaverilla'' 
KaKaRat: Ilmoittautuminen lyötiin lukkoon joulupäivällisellä 2016. Siinä kinkkua, lanttulaatikkoa ja suklaakonvehteja ähkyyn asti syödessä, osallistuiminen Venlojen Viestiin tuntui mahtavalta idealta. 

 ''jonkinlaisia yhteishengen ylläpito- ja koulutustilaisuuksia lienee syytä pitää vaikka parin viikon välein, kunnes lumet sulavat'' 
KaKaRat: Suhteellisen pitkien välimatkojen vuoksi emme ole ennättääneet palaveeraamaan kevään aikana. Telman yo-juhlat kuitenkin kokosivat meidät (jälleen kerran) äidin herkkupatojen äärelle, jolloin taktiikkaa ennätettiin hiomaan voileipäkakkuja ja piirakoita syödessä.

''viimeistään toisena vuotena on haluttu oma kisa-asu'' 
KaKaRat: Me haluttiin kisa-asu heti ensimmäisenä vuotena! Neonvihreää urheilupaitaa omalla tekstillä on tilauksessa. Kuvia paidasta loppuviikosta. 

''Kun lumi lähtee, osallistutaan innolla iltarasteille/kuntorasteille.'' 
KaKaRat: Mitkä iltarastit? Valmistautuminen on tapahtunut omalla painollaan - yksi on treenannut salilla jalkoja, toinen käynyt melomassa Pyhäjärvellä, kolmas kerännyt kiviä pellolta ja viimeinen tehnyt salaa juoksutreeniä. Uskoa siihen, että karttamerkit on hallussa ja suunnassa kulkeminen onnistuu, löytyy, vaikkei nyt ihan joka ilta ole iltarasteilla ennätetty käydäkkään. 

''Jukola-viikolla on hyvä pitää valmisteleva palaveri, jossa käydään läpi tapahtumaan kulkeminen, majoitus, tarkistetaan varusteet'' 
KaKaRat: WhatsApp-ryhmässä todettiin, että kaikille löytyy kompassi ja emitti. Suunnistuskenkiä ei taida ihan jokaiselle löytyä, mutta jonkilaiset kengät nyt kuitenkin. 

Näillä ajatuksilla kohti Jukola-viikonloppua! 

Kuva: Markus

Kuva: Markus


Lue myös
Kaalimaan KaKaRat mukaan Venloihin 
Mistä on pienet kakarat tehty? 
KaKaRoiden esittely: KaKaRa 1 
KaKaRoiden esittely: KaKaRa 2
KaKaRoiden esittely: KaKaRa 3 
KaKaRoiden esittely: KaKaRa 4
Juoksujärjestys 
KaKaRoiden juoksupaidat