torstai 24. joulukuuta 2015

Ratamestarin reitinvalinnat kohti kansallisia, osa 2

Joulukuu 2015, ja erityisesti Joulu, tullaan todennäköisesti muistamaan siitä, ettei maisemaa korista valkea lumipeite. Näillä korkeuksilla on monena aikasempana jouluna päässyt jo hiihtämään, mutta nyt täytyy keksiä muuta aktiviteettia pyhäpäivien viettoon.  



Voi tästä lumettomuudesta jotain positiivistakin löytää. Nyt on hyvä liikkua metsässä: ei ole itikoita, ei nokkosia, ei korkeita horsmikkoja ja karhutkin lienevät jo talvi unilla? Nyt onkin siis erinomainen mahdollisuus kierrellä kisamaastossa kisaratoja suunnittelemassa. Muutamia kertoja siellä olenkin  pyörinyt, joten pieniä ajatuksia rastireitistä sekä lasten radoista on jo mielestä itämässä. 

Mitä muuta kisajärjestelyihin kuuluu? Tällä hetkellä rekrytoidaan innokaita talkoolaisia mukaan. Myös ratamestarit ovat kokoontuneet ja sopineet joistakin suuntaviivoista kilpailujen suhteen. Tästä on hyvä jatkaa...