keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Ratamestarin lausunto

Ratamestari on suurella mielenkiinnolla seurannut jo useamman päivän ajan Ilmatieteen laitoksen ennustetta tulevalle viikonlopulle. Kaikkea on luvattu aina sateesta pilvipoutaan ja auringonpaisteeseen, aivan kuten syyskuiseen säähän kuuluukin, joten vielä saamme jännityksellä odottaa tulevan lauantain säätä.

Kartat lähtivät hetki sitten tulostukseen, joten tässä vaiheessa voidaankin jo paljastaa viimeisten iltarastien juoni. Tällä kertaa A- ja B-radan juoksijat saavat nauttia löytämisen riemusta ja leimauksen ilosta, sillä A-radalle on mahdutettu kaiken kaikkiaan 27 rastia ja B-radallekin 23. Rastiliput tulevat olemaan vierivieressä, sillä suunnistamme 1:7500 kartalla varsin kompaktilla alueella. Useammallakin rastilla käydään useampaankin kertaan, joten nyt vaaditaan tarkkuutta niin rastilta lähtiessä kuin rastille tullessa. Vaikka lyhyet rastivälit houkuttelevat nopeatempoiseen suunnistukseen, kannattaa sekunti tai kaksikin käyttää siihten, että tietää minne on menossa.   Pienipiirteinen suppamaasto takaa käyräsuunnistusmaisen-fiiliksen, sillä muuta luettavaa kartalla ei ole käyrien lisäksi muutamia kuvionrajoja ja polkuja lukuunottamatta.

Ratamestarin johtoajatuksena on ollut, että suunnistajat saisivat nauttia mahdollisimman paljon nopeakulkuisesta kuusikkokankaasta. (Kuva maastosta löytyy tuosta vasemmanpuoleisesta sivupalkista. Näyttää hienolle, eikö? :)). Erityisesti lyhyemmillä radoilla tästä on pidetty huolta. Jotta A- ja B-rataan tulisi hieman haastetta, on sinne laitettu muutama pakollinen saniais-horsmikko-siirtymä, jotta meno ei äidy aivan holtittomaksi juoksukisailuksi. Jokaisella radalla suunnistaja käy näyttäytymässä erityisellä media-/radio-/yleisörastilla. Se, onko rastilla sitten muuta yleisöä kuin valtava joukko hirvikärpäsiä, jää nähtäväksi. 

Tälläkin kerralla Kankaanrinteille on laadittu lapsille suunnattu RR-rata. Rastireitillä nuori suunnistajanalku voi tulla testaamaan oikean suunnistuskisan tuntua vaikkapa ensi viikon Ruska-Rasteja silmällä pitäen.  RR-radan siimari kiertelee siis maastossa samoilla alueilla, missä moni muukin suunnistaja rastilippuja haeskelee, joten ratamestarin toiveena on, että siimari ylitetään/alitetaan varovasti. 

Tervetuloa suunnistamaan Kankaanrinteille! Lauantaina nähdään! 

Kankaanrinteillä syksyllä 2013



perjantai 4. syyskuuta 2015

Keski-Karjalan iltarastit 26.9.2015 Kankaanrinteillä

Radat

Viimeisillä kesän 2015 Keski-Karjalan iltarasteilla on valittavana viisi rataa: 
  • A-rata 6,6 km (27 rastia)
  • B-rata 4,9 km (23 rastia)
  • C-rata 3,3 km (17 rastia)
  • D-rata 1,4 km (5 rastia)
  • E-rata on rastireittirata (RR) 2,2 km (5 rastia)  

Ratamestarin ratakuvaukset on nyt luettavissa omasta blogipostauksesta: Ratamestarin lausunto (Julkaistu 23.9.2015). 

 

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen tapahtuu suunnistuspaikalla tapahtuman järjestäjille. Ilmoittautumisen yhteydessä  suoritetaan karttamaksu ja ilmoitetaan emit-numero. Maaliin saapumisen jälkeen ilmoittaudutaan vielä järjestäjille, että on päästy turvallisesti pois metsästä. Kinkkisissä tilanteissa voi soittaa ratamestareille, joiden puhelinnumerot ilmoitetaan lähtöpaikalla. Hätätapauksessa soitetaan hätänumeroon.

 

Osanottomaksu

Seuran jäseniltä karttamaksu on 2 euroa ja ulkopuolisilta 4 euroa. Alle 18-vuotiaat pääsevät suunnistamaan ilmaiseksi. HUOM! LiikuNYT!-kampanjaan osallistuvat pääsevät suunnistamaan ilmaiseksi. 

 

Leimausjärjestelmä

Käytössä on emit-leimaus. Emitin numero tulee ilmoittaa suunnistuspaikalla. Voit vuokrata seuralta emit-kortin käyttöösi 2 euroa/suunnistus. 

 

Opastus

Lähtöpaikka sijaitsee Kiteellä Kantosyrjässä. Suunnistuspaikan osoite on (lähellä) Korkeakankaantie 75 (N/lat: 6887279, E/lon 676424).  Suunnistuspaikalle on opastus Korkeakangas-Uusi-Värtsilä-tieltä.  Opastus on paikoillaan klo 11.30 mennessä.

Pysäköinti

Suunnistuspaikka sijaitsee peltoalueella, jossa on runsaasti tilaa autojen pysäköintiin. Sadekelillä autot paikoitetaan Korkakankaantien varteen. Tällöin paikalle saapuvia suunnistajia kehoitetaan varomaan tiellä tapahtuvaa muuta liikennettä. 

 

Lähtö

Lähdöt tapahtuvat liukuvasti klo 12.00-13.00. Tehtyään ilmoittautumisen ratamestarille, suunnistaja saa itse päättää, milloin on sopiva aika lähteä. K-piste (suunnistusslangia, varsinainen lähtöpaikka, jossa tehdään lähtöleimaus), on hieman kauempana paikoitusalueelta. K-pisteelle on opastus suunnistuspaikalta. Haluaisitko lähteä maastoon aikasemmin/myöhemmin? Tiedustele asiaa ennakolta ratamestarilta.

 

Kartta

Torstain suunnistukset suunnistetaan pääosin Kankaanrinteiden kartalla, joka on Veijo Tahvanaisen käsialaa. Kartan mittakaava on 1 : 7 500. Kartta on tehty vuonna 2003, mutta sitä on päivitetty vuosittain kuntorasteja varten. Viimeisin päivitys on tehty 9/2015 näitä kyseisiä iltarasteja silmälläpitäen. Kartta on tulostekartta, joten sateen sattuessa kannattaa varustautua omalla karttamuovilla. 

 

Maasto

Maasto on kumpuilevaa suppamaastoa, mikä antaa ratamestarille mahdollisuuden monipuolisiin rastipisteisiin. Pääosin suunnistuksessa hyödynnetäään noin 10 vuotta sitten kasvatushakkuun kokeneita kuusikkoja, joissa eteneminen on sujuvaa ja näkyvyyttäkin riittävästi. Kasvupaikkatyypiltään Kankaanrinteiden alue lukeutuu tuoreeseen ja lehtomaiseen kankaaseen, joka tarkoittaa sitä, että rehevillä ja avoinaisilla alueilla maasto voi olla hyvinkin peitteistä horsmikon, saniaisten ja muun suuremman aluskasvillisuuden takia. Tosin syksyn edetessä kasvillisuus alkaa lakoontumaan, joten näkyväisyys on parempi kuin keskikesällä. Peitteisimpiä alueita on pyritty jo ratasuunnitteluvaiheessa välttämään ja pahimmissa pöpeliköissä suunnistajia ohjataan käyttämään polku/tievaihtoehtoa.

 

Ratojen kuvaus

Ratamestarin kommentit löytyvät nyt omasta blogipostauksesta: Ratamestarin lausunto (Julkaistu 23.9.2015).

 

Tiedottaja

Emmi (yhteystiedot löytyvät tarvittaessa KeKaRa-blogin yhteystiedoista)  


Viimeistä viedään! Nyt kannattaa tulla suunnistamaan, sillä seuraavan kerran tätä herkkua on tarjolla ensi keväänä! :)